tiistai 18. helmikuuta 2014

Pugs for all!

Niin suurin osa lukijoista varmaan tietää että meillä on kotona kaksi ihanaa ryttynaamaista koiraa, mopsi ja griffon petit brabancon. Koirat ovat meille kaikki kaikessa. Alkukäteen jänskätti että kuinka mahottoman ikävä niitä tulee. Täytyy kyllä nyt kauhistuksekseni myöntää, että koiria ei ole niin kova ikävä, mitä etukäteen ajattelin. Onhan niitä ikävä, mutta kyllä se ainakin vielä tässä menee. Kun skypetän kotiin, mies aina ottaa koirat mukaan kuviin, tosi mukava. Ehkäpä se sitten auttaa. Niin ja en ole vielä kertonut, että toimistossa vierailee viikottain kollegan aivan ihanan valloittava Shitzu ja pääsen sitä rapsuttelemaan aika ajoin. Sekin varmaan lievittää koiraikävää.

No niin, minut tuntevat lukijat myös tietävät että olen ihan mopsihullu ja kerään mopsitavaraa aina kun sattuu tulemaan vastaan. Juujuu, aikuinen ihminen ja kaikkea, mutta silti sitä hullutellaan vaan. Kerään myös petit brabancon tavaraa mutta siihen kokoelmaan kuuluu kolme asiaa ja kaksi niistä on griffonyhdistyksen kautta hankittu. Ei ole griffontavaraa tarjolla! 

No niin, tässäpä teille vähän näytille kortteja, jotka olen täältä löytänyt ja jotka ovat nyt osa mopsikorttikokoelmaani. Yksi kysymys: oi miksi, oi miksi nämä ovat niin järkyttävänä näköisiä kaikki? Mopsiparat.

1. Kolme mopsiballeriina katsoo kattoon. Sisällä lukee: "Go ahead and twirl, ´cause you are tutu fabulous! Happy Birthday".



2. Ööö sairaalapotilasmopsi jolla on päässä puhallettu kumihanska. Kortissa lukee: "Not sure what the´re giving you...but I want some! Get well soon".


 3. Sairaalapotilasmopsi jolta otetaan verenpainetta koko vartalosta. Eiku jaa, se mittaa itse itseltään verenpainetta. Ja yksi soma hammas pilkistää suusta. Teksti. "Somebody NEEDS a vacation!


 3. No comments. Teksti: "I can´t keep my paws off you!"


4. No tää on ihan oikeesti suloinen, kortissa lukee: " The more wonderful someone is, the harder it is to say goodbye. In your case it´s next to impossible! Missing you already". Kortti omistettu kotiväelle.


5. Sitten taas melko ihmeellinen kortti, tai no ehkei siinä oo mitään ihmeellistä että joku henkilö jolla on pienet huulet ja punaista huulipunaa on antanut suukon mopsinpennulle. Teksti: "Sending you pugs and kisses! Happy Birthday". Aaaaw.


6. Tää on kiva, vanha mopsi hienossa rusetissaan. Teksti sitten pilaa kaiken: "Happy Birthday to the classiest* person I know!! * because you´ve never farted in my presence (at least not that I´m aware of)". Jos jollekin ei oo tuttu, niin fart on pieru englanniksi. Että silleen.


7. Tää oli siltikin suurin ihmetys kaikista. Kansi on aivan söpö, siinä lukee että "It´s your Birthday. Hope you live a little, dance a little, sing a little...



Ja sitten kun kortin aukaisee alkaa julmettu älämölö ja joku biisi soi taustalla, mutta biisistä ei saa mitään selvää, koska tuo mopsi on laitettu nylkyttämään tuota miehen jalkaa niin vimmatusti ja siitä liikkeestä lähtee ihan kauhea rahina, joku pikku moottori liikuttaa tota pahvimopsia. Ja teksti on: Get a little. 



Huoh. 


5 kommenttia:

  1. Vika kortti vetää sanattomaksi.
    Janna

    VastaaPoista
  2. Näin on! En ihan hiffaa ton sisäpuolen jutun yhteyttä jonkun syntymäpäivään. Tai tässä taitaa olla ton mopsin synttärit niinku...En tiiä.

    VastaaPoista
  3. Järkytyin erityisesti verenpaine kortista ja tuosta viimeisestä.. huh. :D
    Se varmasti helpottaa ikävää kun näät niitä netin välityksellä aina ja tiedät että pian jo saat olla niitten kanssa ja että ne on Janin kanssa hyvässä hoidossa ja turvassa. :)

    T. Sanna

    VastaaPoista
  4. Onko muuten corgi tavaroita siellä näkynyt? :)

    T. Sanna

    VastaaPoista
  5. Hihi, joo järkyttäviä nää on! Ei oo corgitavaroita sattunu silmään, mutta minäpä vähän kattelen tarkemmin ja tuon sitten tuliaisena : ).

    VastaaPoista