Lumityöpaja

Osallistuin koko tämän viikonlopun työpajaan, josta jälleen kerran en etukäteen tiennyt oikein mitään. Kollega oli ilmoittautunut ja pyysi minuakin mukaan ja niinpä sitten olin työpajassa lauantaina aamukymmenestä neljään iltapäivällä ja sunnuntaina kymmenestä kahteen. Ja tuttuun amerikkalaiseen tyyliin tarjoilut olivat aivan erinomaisen runsaat; pizzaa, wrappeja, sipsejä, täytettyjä croissantteja, keksejä, marjoja, hedelmiä, leivonnaisia, salaatteja jne jne; pidimme ruokatauon kolme kertaa päivässä. Sopii!  Jutun järjesti tämän yliopiston taiteiden tiedekunta yhteistyössä norjalaisen yliopiston kanssa. Norjalaisilla oli mukana dokumentaristi ja valokuvaaja ja kaikki filmattiin ja myöskin valokuvattiin. Minua lisäksi haastateltiin johonkin julkaisuun, aikoivat lähettää valmiin tekstin minullekin. Jaiks! Mutta tosi hauskaa oli! Norjalaisten mukana oli yksi mies, joka osasi lukuisia sanoja ja sanontoja suomeksi ja muodosti niistä myös erinäisiä lauseita. Tiedustelin lopulta että miten hän oli oppinut suomea ja vastaus oli että hän oli ollut vuonna 1975 kaksi viikkoa Suomen Lapissa kalastamassa ja törmännyt muutamiin muihinkin kalajastajiin ja oppinut sanan sieltä täältä toisen täältä. Melko hyvä muisti jos tarina pitää paikkansa!

 Teemana oli Edvard Muchin "Huuto". Tuossa yllä minun lumitaiteellinen toisintoni taulusta.

  Sitten päätin tehdä Suomen kartan. Vähän Pohjois-Suomipainotteinen siitä tuli, mutta menkoon.

 Norjalaisten huuto, tuo oli hyvä.

 Lumi pysyi kasassa, kun se oli ollut vain puoli tuntia tuollaisissa vanerilaatikoissa. Tietysti yön yli laatikossa ollut lumi oli kestävämpää ja helpommin työstettävissä.

 Joku opiskelijaryhmä oli tehnyt myös hienoja jääpatsaita elintarvikevärin ja ilmapallojen avulla.

 Yllä hahmottumassa karhuveistos. 

 

Tuonkin tein, mutta se näyttää kyllä lähinnä ihanalta salmiakkipääkallokarkilta. Mmmmm salmiakkia...

 Karhu alkaa hahmottua.

Tuli hieno!

Oli taas kiva viikonloppu!

Pugs for all!

Niin suurin osa lukijoista varmaan tietää että meillä on kotona kaksi ihanaa ryttynaamaista koiraa, mopsi ja griffon petit brabancon. Koirat ovat meille kaikki kaikessa. Alkukäteen jänskätti että kuinka mahottoman ikävä niitä tulee. Täytyy kyllä nyt kauhistuksekseni myöntää, että koiria ei ole niin kova ikävä, mitä etukäteen ajattelin. Onhan niitä ikävä, mutta kyllä se ainakin vielä tässä menee. Kun skypetän kotiin, mies aina ottaa koirat mukaan kuviin, tosi mukava. Ehkäpä se sitten auttaa. Niin ja en ole vielä kertonut, että toimistossa vierailee viikottain kollegan aivan ihanan valloittava Shitzu ja pääsen sitä rapsuttelemaan aika ajoin. Sekin varmaan lievittää koiraikävää.

No niin, minut tuntevat lukijat myös tietävät että olen ihan mopsihullu ja kerään mopsitavaraa aina kun sattuu tulemaan vastaan. Juujuu, aikuinen ihminen ja kaikkea, mutta silti sitä hullutellaan vaan. Kerään myös petit brabancon tavaraa mutta siihen kokoelmaan kuuluu kolme asiaa ja kaksi niistä on griffonyhdistyksen kautta hankittu. Ei ole griffontavaraa tarjolla! 

No niin, tässäpä teille vähän näytille kortteja, jotka olen täältä löytänyt ja jotka ovat nyt osa mopsikorttikokoelmaani. Yksi kysymys: oi miksi, oi miksi nämä ovat niin järkyttävänä näköisiä kaikki? Mopsiparat.

1. Kolme mopsiballeriina katsoo kattoon. Sisällä lukee: "Go ahead and twirl, ´cause you are tutu fabulous! Happy Birthday".

2. Ööö sairaalapotilasmopsi jolla on päässä puhallettu kumihanska. Kortissa lukee: "Not sure what the´re giving you...but I want some! Get well soon".

 3. Sairaalapotilasmopsi jolta otetaan verenpainetta koko vartalosta. Eiku jaa, se mittaa itse itseltään verenpainetta. Ja yksi soma hammas pilkistää suusta. Teksti. "Somebody NEEDS a vacation!

 3. No comments. Teksti: "I can´t keep my paws off you!"

4. No tää on ihan oikeesti suloinen, kortissa lukee: " The more wonderful someone is, the harder it is to say goodbye. In your case it´s next to impossible! Missing you already". Kortti omistettu kotiväelle.

5. Sitten taas melko ihmeellinen kortti, tai no ehkei siinä oo mitään ihmeellistä että joku henkilö jolla on pienet huulet ja punaista huulipunaa on antanut suukon mopsinpennulle. Teksti: "Sending you pugs and kisses! Happy Birthday". Aaaaw.

6. Tää on kiva, vanha mopsi hienossa rusetissaan. Teksti sitten pilaa kaiken: "Happy Birthday to the classiest* person I know!! * because you´ve never farted in my presence (at least not that I´m aware of)". Jos jollekin ei oo tuttu, niin fart on pieru englanniksi. Että silleen.

7. Tää oli siltikin suurin ihmetys kaikista. Kansi on aivan söpö, siinä lukee että "It´s your Birthday. Hope you live a little, dance a little, sing a little...

Ja sitten kun kortin aukaisee alkaa julmettu älämölö ja joku biisi soi taustalla, mutta biisistä ei saa mitään selvää, koska tuo mopsi on laitettu nylkyttämään tuota miehen jalkaa niin vimmatusti ja siitä liikkeestä lähtee ihan kauhea rahina, joku pikku moottori liikuttaa tota pahvimopsia. Ja teksti on: Get a little. 

Huoh. 

Mukava viikko

No niin, viikko jo melkein vierähtänyt, mitäs tässä on tultu tehtyä? Olen tehnyt paljon töitä, on iso, iso, iso deadline tämän kuun lopussa. Sen jälkeen helpottaa ja voin joustavammin suunnitella aikatauluja. Mutta on tässä muuhunkin ollut aikaa. Auto oli tosiaan käytössä ja viime keskiviikkona teimme pienen retken läheiseen kansallispuistoon ja matka sinne oli jälleen kerran kerrassaan upea. Harmillista vain, sää oli melko sumuinen. Ajoimme kuuluisaa Seward Highway:tä pitkin yhteen hiking-paikkaan. Tie kulkee meren ja vuorien välissä. Näimme sopivasti auringon laskevan mereen puolivälissä retkeämme. Sää oli hyytävän kylmää meren läheisyydessä, mutta olipahan kaunista!

Rautatie kulkee aivan meren rannalla.

Tällä viikolla oli Valentine´s Day joka täällä on tietysti iso juttu ja nimenomaan rakastavaisten juhla. Minäkin muistin aviomiestäni ja lähetin hänelle postitse maailman hauskimman sarjan Parks & Recreation:in kaksi ensimmäistä tuotantokautta lahjaksi. Ei ehkä ihan mahdottoman romanttista, mutta halusin, että hänkin pääsee katsomaan sarjaa, johon tutustuin täällä. Hihhihhhhiii, se on NIIN hyvä, suosittelen kaikille.Työpaikalla minua odotti Red Velvet Cup Cake, oli minusta tosi kiva ja suloinen yllätys.

Kävimme eilen kollegoiden kanssa syömässä afrikkalaisessa ravintolassa, oli ihan hyvää ruokaa. Olin suuresti yllättynyt nähdessäni laskun: 8 dollaria, vajaa 6 euroa! Huh huh, miten se ruoka on niin halpaa täällä ja niin kallista Suomessa? Tein muuten juuri melkoisen hyvän löydön, olimme äsken kämppiksen kanssa ostarilla. Ostin lämpimät mokkanahkaiset, karvavuoriset ulkokengät, vähän semmoiset UGG-tyyppiset, maksoi 30 dollaria eli 21 euroa. Aijajaijaiajiajaijaiiiiii. Hyvä diili, jälleen kerran. 

Niin, vielä siihen eilisiltaan. Menimme myös elokuviin ja kyseessä oli "outdoor movies". En ihan tiennyt että mistä oli kyse, pohdin etukäteen että ihanko oikeasti sitä ollaan ulkona. Ajattelin että olisiko se sellainen että katsotaan autosta elokuvaa. Varauduin kuitenkin toppahousuilla ja villasukilla, suureksi onneksi. Anchoragen museon eteen oli viritetty valkokangas ja katsoimme vajaa kaksi tuntia kestävän Blue Hawaii elokuvan tähtitaivaan alla! Meillä oli kaikilla leit kaulassa ja siellä me istuimme -10 pakkasasteessa juoden kuumaa kaakaota ja kaakao-olutta. Joo, kaakao-olutta. Sitten loppuvaiheessa Elvis imitaattori tuli paikalle ja pyysi kaikkia valokuviin hänen kanssaan. Ja sanottakoon nyt, Elviksen Blue Hawaii elokuva oli uskomattoman seksistinen. No minähän olen tunnetusti tosikko, mutta silti. Huhhei. Mutta olipahan ilta!

Auto käytössä!

Woot woot, meillä on nyt ollut auto käytössä viime lauantaista ja se pitää palauttaa keskiviikkona. Mahtavaa! Kuten useaan kertaan mainittu, auto olisi erittäin käytännöllinen täällä. Olemme käyneet ostoksilla, kaupassa ja syömässä muualla nyt kun siihen on mahdollisuus. Täällä on ihan mielettömiä urheilu- ja vapaa-ajanliikkeitä ja aina on laatumerkkejä alessa tai poistossa. Ostin ihanan North Facen fleecen alesta 26 dollarilla eli 19 eurolla!  Huh huh.

No niin, itse asiaan. Kävimme pienellä roadtripillä sunnuntaina Wasilla nimisessä pikkukaupungissa. Matka sinne oli upea, vuoret niin kauniita ja tiet olivat hyvässä ja kuivassa kunnossa. Nyt ainakin täällä on erittäin helppo ajaa, tiet ovat leveitä, vähintään nelikaistaisia ja kaikki ajavat rauhallisesti hötkyilemättä. Harmi vain että missään matkan varrella ei ollut yhtään pysähdyspaikkaa kuvien ottamista varten. Niinpä kaikki kuvat on otettu auton takapenkiltä, melko tylsää. Ja ei se kamera tallenna näitä maisemia muutenkaan kunnolla.

Wasilla on kuuluisa myös siitä, että Alaskan arvostetuimman ja pisimmän koiravaljakkokilpailun, Iditarodin, Headquarters on siellä. En nyt ihan kyllä tiedä mitä siellä Headquarterseilla tapahtuu, ehkäpä tapahtuma järjestetään ja monitoroidaan sieltä käsin ja se on myös turistien suosiossa. Iditarod alkaa 1.3 täältä Anchoragesta (tai kyseessä on juhla-aloitus, Ceremonial start, oikea aloitus sitten Willowsta) ja valjakkoreitti kulkee tuosta meidän talon edestä! Huippua! Rrrrrrrakastan koiria ja kaikkea koiriin liittyvää. 16 koiran valjakko juoksee Anchoragesta/Willowsta Nomeen yhteensä 1770 kilometriä! Melkoinen ponnistus. Nykyisellään aikaa reissuun menee noin 8-10 päivää. Koiravaljakkokoirilla vetäminen on veressä, mutta kyllä kuulostaa hurjalta, toivottavasti koirat eivät loukkaannu tai kohtuuttomasti kärsi reissusta. Kuudestatoista koirasta kuuden pitää juosta reitti alusta loppuun, jos olen ymmärtänyt oikein. Tässä osoitteessa vähän lisäinfoa kiinnostuneille: http://iditarod.com/.

Lähivuoret siinä. 

Wasillan vuoret.

 Kaunis järvi ja kauniit vuoret Wasillassa. Tuuli niin paljon ettei henki kulkenut ja järvestä lensi jäänpaloja meidän päälle.

Koirapatsaat on parhaita patsaita! Eiks ole melko vähän lunta? Anchoragessa on sentään vähän enemmän.

Sitten käytiin Kentucky Fried Chickenillä (KFC) syömässä vähän kanaa. Oli ihan tosi hyvää!

Ja taas yksi vuori. 

Asunto

Juu, nyt voisinkin kertoa tästä meidän asunnosta kuvien kanssa. Asunto on kyllä kerrassaan tilava. Meillä on kolme vessaa, joissa kahdessa on suihku/amme, iso olohuone, keitto, pyykinpesuhuone ja jokaisella on omat huoneet. Minulla on pienin huone, mutta ei se haittaa mitään, ei mulla ole yhtään tavaroitakaan. En osaa arvioida paljonko tässä on neliöitä. Alimmassa kerroksessa on autotalli, sitten on keittö/olohuone ja kolmannessa kerroksessa makkarit. Tämä on niinkuin rivitalo, molemmilla puolilla on samanlaiset huoneistot. Se on tietty vähän ärsyttävää, että tässä on amerikkalaiseen tyyliin matot puulattian ym. sijaan kaikkialla, tai ainakin suurimmassa osassa asuntoa.  Ja mun huoneen lämmityssysteemi on kamalan äänekäs. Se on melko omituinen järjestelmä. Noin joka toinen tunti alkaa kolmivaiheisesti lämmityslaite puhaltamaan lämmintä ilmaan lattiassa olevasta ritilästä huoneeseen. Alkuksi luulin että jossakin kauempana piipaa poliisiauto kun se käynnistyi. Ensin kuuluu poliisiautonääni, sitten pieni hurina ja sitten melko suuri pauhaus ja sitä kestää ainakin vartin. Kyyyylllä mä korvatulpista huolimatta herään siihen yöllä ainakin kerran.

Hinta on kallis! Maksan tästä 1000 dollaria kuussa elikkä noin 740 euroa. Ja jos me kaikki kerta maksestaan suunnilleen saman verran, aijaijaijaijaijai, nehän käärii hyvät massit. No henk. koht. mulla on apuraha tähän asumiseenkin, se ei kata aivan koko summaa, mutta käytännössä en maksa ihan kauheasti omasta pussista asumisesta täällä.

Ja kuten on varmaan käynyt ilmi, niin kämppikset on ihan mahtavia ja meillä on tosi hauskaa yhdessä. Ainakin siis on ollut tähän asti. Huh, se on kyllä niiiiiiin suuri helpotus. Olemme kyllä kaikki kolme aivan erilaisia ihmisiä, meillä on melkolailla erit kiinnostuksenkohteet, elämänhistoriat ja luonteenpiirteet, mutta synkkaa siitäkin huolimatta hyvin. Aika näyttää, miten tulemme toimeen sanotaanko huhtikuussa, mutta so far so good.

 Siinä olohuone.

 

 Keittiö.

 Alakerran vessa ja pesukoneet.

 En tiiä mikä tuo on mutta antaa olla, se oli siinä ku tulin.

 Näkymä ulko-ovelta. Tulen joka päivä hyvälle tuulelle noiden vuorien näkemisestä.

 Tien toisella puolella oli tänään kaksi hirveä syömässä pajua, huonosti kyl näkyy kuvassa, mutta tuolle ne on. Kävin lähempänäkin varovasti ottamassa kuvia, mutta niistä ei tullut tarkkoja jostain syystä.

 Tuossa tuota taloyhtiötä ulkoapäin. 

Toimistoelämää

On tosi hienoa, että työpaikkani on noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä ja sen kävelee mielellään aamulla maisemien ja iltapäivällä happihyppelyn vuoksi. 

Minulla on oma mukava toimistonurkkaus jossa saan hyvin tehtyä töitä. Hyvin huomaa kyllä, että täälläpäin yliopistoissa maksetaan korkeita lukukausimaksuja. Esimerkiksi kaikki koneet ja laitteet tuntuvat olevan uusinta uutta, minullakin on käytössäni nyt huomattavasti parempi tietokone kuin kotiyliopistossa. Kahvinkeittimet sun muut ovat uusia ja keittiössä on (jopa) jääpalakone. Työpisteeni oli myös varustettuna kaikella mahdollisella toimistotarvikkeella mitä kuvitella saattaa. Myös kaikenlaista PR-tavaraa on tolkuttomat määrät ja suureksi yllätykseni toimistotavaran lisäksi minua odotti suuri määrä erilaisia lahjoja työpöydälläni. No siis ainakin uskon, että parempi rahatilanne selittää tätä asiaa, varmaan myös kulttuuri osittain.

Kaikki on lähtenyt käyntiin todella sujuvasti, olin varma, että käytännönasioiden järjestelemisessä kuten avaimissa, tietokonejutuissa ym. menee pari päivää, mutta kaikki oli kunnossa ja saatoin palata suoraan töiden pariin pari päivää suunnittelemaani etuajassa (jee jee .... .... .....).

Sanomattakin selvää, että kaikki toimistolla ovat aivan superystävällisiä ja auttavaisia. En ole vielä tavannut yhtään epäystävällistä amerikkalaista täällä. Kaikki pysähtyvät juttelemaan, kyselemään kuulumisia, tarjoavat eri materiaaleja ja julkaisuja joita heillä on ja kysyvät voivatko vain mitenkään auttaa minua. Myöskin muualla täällä asuinalueella liikkuessa jokainen vastaantulija tervehtii ja hymyilee.

Ainut ehkä vähän harmittava asia ja ero toimistoelämässä on se, että täällä ei ole ollenkaan henkilökunnan taukotilaa. Kaikki syövät lounaansa (en oikein ole saanut selville että mitä he syövät lounaaksi, voileipiäkö?) omassa huoneessaan tietokoneen ääressä. Minä pitäisin mieluusti paussin muualla kuin työpisteellä. Suomessa onkin mukavaa kun menemme aina tiimin kanssa yhdessä kerran päivässä syömään yliopiston ruokalaan, samalla tieto kulkee ja tulee juteltua niin töistä, kuin muistakin asioista. Myöskään kahvilaa tai ravintolaa ei ole talossa!! Ihmeellistä.

Nojoo, mutta hyvin tyytyväinen olen työpisteeseen ja työkavereihin. Työkäytännöistä, kokouksista, seminaareista ym. en vielä osaa sanoa kovin paljoa. 

Sain tervetulolahjaksi esimerkiksi askelmittarin, muistikun, hyppynarun, erilaisia julkaisuja, työkansion, hiirimaton, juomapullon, karkkipoppareita ja mitäköhän kaikkia muuta.

Oli hieno auringonnousu tänä aamuna työmatkalla. Huomasin vasta tänään, että tämä vähän lumeton vuorijono ei tosiaankaan ole se ainoa tänne näkyvä, vaan toisessa suunnassa on upea lumihuippuinen vuoristo. Kuulemma Yhdysvaltojen suurin vuori Mount McKinley näkyy tänne hyvällä säällä. Pitääpä yrittää saada siitäkin vuoristosta kuva, oli maar sen verran upeannäköinen vuorijono kyseessä.

 Tuo talo tuossa yllä on se toimistorakennus.

Lahjoja tulee ovista ja ikkunoista. Kun tulin kotiin tänään, sain kuulla, että asuntoasioista vastaava oli tullut matkoilta tänään ja hän oli käynyt tuomassa minulle kotiin yhteystietonsa ja tällaisen herkkukorin. Kiva, kiitos!