Huhtikuussa

Aina kun tänne alkaa kirjoittamaan yhtään mitään niin ensimmäinen ajatus on että apua kuinka aika kiitää ja että mitä mä nyt oikeastaan olen ehtinyt tekemään? Uskomatonta mutta totta, minulla on täällä Ancoragessa enää kolme viikkoa jäljellä! Sen jälkeen viikon työreissu Kanadaan, yhdeksi yöksi takaisin ja sitten kotiin. Matkustusaika takaisinpäin on aikaeronkin vuoksi pitkä, noin kaksi vuorokautta. Viime Amerikan reissun jälkeen vuonna 2012 toivuin jetlagista ainakin viikon, se on paljon pahempi aina siihen suuntaan, sitä vaihetta en kyllä odota yhtään innolla. 

 

No niin, mitä on tapahtunut huhtikuussa, jota en ole tänne maininnut? No olen osallistunut kahteen mielenkiintoiseen konferenssiin täällä Anchoragessa, toisessa olin vain kuuntelijana ja toisessa pidin esityksen. Esitys meni hyvin, voitin sillä nimittäin ykköspalkinnon PhD-sarjassa ja sain 100 dollarin shekin! Whee. Olen tosi ylpeä ja iloinen tästä tunnustuksesta. Sitten olen suuresti hermoillut kahta tunnin luentoa, jotka olivat molemmat tällä viikolla. Samaten minulla oli viikolla tunnin seminaariesitys Suomeen ja aloitin sen pitämisen kello 23 minun aikaaani. Juu en ole parhaimmillani siihen aikaan vuorokautta, mutta onneksi kollegat ovat melko ymmärtäväisiä. Luennot menivät hyvin ja ihmisiä oli ihan kuuntelemassakin. Jälleen kerran ressasin vähän liikaa, mutta ei sitä passaa kovin huolimattomastikaan vetää täällä. Kielitaito on kyllä kehittynyt kohisten ja varmaan esiintymistaidotkin. 

Valitettavasti Hollannin kämppis muutti pari viikkoa sitten pois täältä, jäin häntä kyllä kovasti kaipaamaan, meillä oli tosi mukavaa yhdessä. Varmasti tullaan vielä näkemään jossain päin Eurooppaa.

Mitäs muuta. Olen käynyt melko paljon salilla ja olen tosi ihmeissäni miten nopsaa juoksukunto kehittyy. Juoksen nykyään 40 minuuttia juoksumatolla ilman mitään ongelmia. Ensi kerralla koetan juosta 50 minuuttia. Ei se edes ole niin kamalan tylsää jos on hyvää musiikkia mukana. Ja kyllä, siihen jää koukkuun. Että hyvä näin. Ulkona en kyllä jaksa juosta kymmentä minuuttia putkeen. 

Meillä oli tänä viikonloppuna vieraita Fairbanksistä ja sehän tarkoittaa autoa! Kävimme perjantai-iltana ihailemassa auringonlaskua Point Woronzof-nimisessä paikassa, 20 minuuttia kotoa. Se on meren rannalla ja sieltä on hienot näkymät Sleeping Lady-vuorelle ja sieltä näkee myös koko Anchoragen. Hieno paikka, jossa kannattaa käydä jos on kaupungissa. 

 Siellä oli joillakin jo bonfire sytytetty.

 Paikka on lentokentän takana ja pari konetta laskeutuikin melkoisen läheltä.

 Alaska Airlines.

 Vaarallisia vesiä ja vaarallista mutaa, samaten hylkeitä ei saa lähestyä. Got it.

 Siellä se pieneltä näyttävä Anchorage siintää. Tuo oikealla oleva iso musta mötikkä on merijäätä, joka ei ole vielä sulanut.

Anchorage skyline.

 Oli kaunis auringonlasku.

Road trip, final part; Fairbanks-Valdez-Anchorage

Finally, last part!

No niin, viimeiseen osuuteen. Ylpeänä nyt julistan, että minä ajoin Fairbanksistä Valdeziin, olimme tien päällä noin 8.5. tuntia! Ja matkalle osui vähän haastavampiakin osuuksia, mutta niin sitä vain ajeltiin. Oma henk.koht. ajoennätykseni. Ne jotka eivät tiedä, olen tosi vastahakoinen ja arka kuski, viime vuosina olen ajanut tosin vähän enemmän, mutta siksi tämä tuntui saavutukselta. Ja hyvin meni, ei mitään ongelmia. 

Anchoragesta pääsee Fairbanksiin kahta kautta, lännen kautta mennään nopeampaa Parks Highwayta ja itäpuolella kulkee hitaampi Righardson Highway. Ja suosittelen tätä Richardsonia ehdottomasti, niiiiiiiin kaunis reitti ettei aiemmin ole koskaan sellaista tullut koettua. Tie menee välillä aivan vuoren huippujen tuntumassa todella korkealla, eikä missään näy yhtään puita tai kasvustoja, pelkkiä lumihuippuvuoria, uskomatonta valkeutta. Matkalla ei ollut monia pysähdyspaikkoja,  muutenkin kun ajelee Alaskassa kannattaa aina tankata kun siihen on mahdollisuus. Ja ostaa jotakin syötävää autoon.

Valdez on pieni satamakylä ja jälleen kerran off season tuli hyvin selväksi, eipä siellä juuri mitään ollut auki. Perjantai-iltana menimme hotellin ravintolaan ja sain syödäkseni ensimmäistä kertaa elämässäni kuningasrapua ja se oli todella hyvää! Yksi bucket list-juttu tuli taas tehtyä. Yksi ravun jalka on noin 30-40 cm ja tilasin vain sen yhden, maksoikohan jonkun 25 dollaria. Mutta siinä oli syötävää tarpeeksi. Se tarjoiltiin voin ja sitruunan kanssa. Nam nam nam. Oli varmaan myös melko tuoretta. 

Luimme jostakin oppaasta, että Valdezissa on Community College, joka lainaa ilmaiseksi suksia ja mehän menimme ja vuokrasimme murtomaasukset ja hiihdimme lauantaina päivällä. Matkakaveri ei ollut koskaan aiemmin hiihtänyt ja sai todeta että ei se todellakaan ole kovin helppoa, hän kaatui eräänkin kerran....oli hienot hiihtomaisemat tietty. 

Lauantaina iltapäivästä teimme yhden elämäni hienoimmista vaelluksista Worthingtonin jäätikölle. Se on yksi Alaskan "most accessible" jäätikkö, sinne on helpoin mennä. Siksipä luulin, että siellä olisi turisteja mutta vielä mitä, ei siellä ketään ollut! Jäätikkö oli upea, suuri ja turkoosi. Pääsimme aivan keskelle sitä. 

Olimme Valdezissa siis jopa kaksi yötä, joten kerrankin oli myös aikaa vain olla. Lauantai-iltana ajatus oli mennä taas syömään, lähdimme etsimään ravintolaa yhdeksän aikaan. Ja kaikki paikat olivat kiinni! Onneksi toisen hotellin ravintola oli auki ja saimme ihan hyvät burgerit syötyä. Mutta ei Valdezissa paljon ollut tekemistä luonnossa liikkumisen lisäksi näin keväällä.

Sunnuntaina sitten nokka kohti kotia jälleen kerran hienojen maisemien halki. Kotimatka kesti noin 7 tuntia.  Sen pituinen se, kuten tässä on tullut monesti todettua, upea ja onnistunut retki, olen onnellinen että sain kokea sen!

 Fairbanksistä lähtiessä tiellä oli jopa tuon verran lunta ja välillä jäätä. Mutta neliveto veti hyvin.

 Tässä kurvaillaan jonkun järven ympäri, tie kulkee aivan noiden vuorten alla.

 

 Valdezissa oli rinteessä tuommoinen pää.

 Ja siellä oli ihan älyttömän paljon lunta. Katsokaa tuota penkkaa tuolla takana!

 Noidenkin pihalla oli vähän tullut lunta tänä vuonna.

 Siellä oli myös hienoja jäätyneitä vesiputouksia.

 En ole tuollaisia nähnyt aiemmin.

 Tässä matkaamme kohti jäätikköä. Sinne oli Valdezista noin tunnin ajomatka.

 Pelkkää lunta kaikkialla.

 Tuossa se kohde häämöttää, ei näytä kaukaa yhtään jäätiköltä.

 Mutta siellä se oli!

 Lumivyöryjä oli monissa paikoissa, hrrr.

 Ja myös kivivyöryjä! Jaiks.

Siellä sitä hiihdeltiin, oli mukava hiihtää! Nyt kyllä ostan ensi vuonna kunnon sukset ja hiihdän kotonakin. 

 Valdezin satamasta oli kauniit näkymät.

 Kuvassa näkyy kaukana purjevene. Vissiin sitä voi seilata melkein ympäri vuoden.

 Tuossa oli sen toisen hotellin ravintolan puitteita, melko tyypillistä sisustusta. Hyvä tunnelma!

Täällä on tietysti tapahtunut näiden kahden viikon aikana vaikka ja mitä, nyt kun tämä kaamea työviikko on ohi (työskentelin myös viime lauantain ja sunnuntain) on enemmän aikaa kaikelle mahdolliselle muulle ja palaankin pian tänne kertomaan kuulumisia.

Road Trip part 3, Anchorage-Healy-Fairbanks

Dodi, seuraavaksi siis matkasimme pohjoiseen. Pysähdyimme ensin Talkeetnassa, josta olenkin kertonut aikaisemmin, aivan herttainen hyvin alaskalainen pikkukylä, joka on inspiroinut Villi Pohjola-sarjan kylää. Söimme siellä erinomaisen lounaan. Sieltä matka jatkui Denalin kansallispuistoon, kansallispuistossa on myös koko Yhdysvaltojen korkein vuori, Mount McKinley, native nimeltään Denali, joka on yli 6 kilometriä korkea! Se näkyy vaikka kuinka kauas, mutta sen näkemiselle on kuulemma vain 30% mahdollisuus pilvien vuoksi. (Varmaan kerroin tästä jo jossakin aiemmassa kirjoituksessa, mutta kertauksen vuoksi nyt uusiksi...). Vuori on yllättävän kaukana itse puistosta, noin 8 tunnin ajomatkan päässä itseasiassa sieltä, missä me olimme. Silti näimme sen horisontissa. Kuulemma kesäisin sinne viedään turisteja bussilla ja sieltä käsin sitten koko komeus on aivan nenän edessä. Nyt off season aikaan koko kansallispuiston "kylä" oli kokonaan suljettu, kaikki kaupat ja ravintolat ja hotellit kiinni. Yövyimme Healy nimisessä pikkukylässä, jossa ei kyllä ollut sitten yhtään mitään missään. Onneksi Park rangerseillä on työpiste, joka on koko vuoden auki, ja saimme juteltua puiston työntekijän kanssa sopivista patikointireiteistä. Itse kansallispuiston läpi vie siis yksi tie, mutta se oli suljettu suurilta osin, pystyimme ajamaan noin 60 kilometriä muistaakseni ennen tiesulkua, ja se ajomatka olikin aivan uskomattoman upea.

Suureksi iloiseksi yllätykseksemme saimme rangersiltä lainaan ilmaiset lumikengät, joiden kanssa teimme kaksi vaellusta, Näiden lisäksi teimme yhden normaalin vaelluksen ensimmäisenä Denalipäivänä. Koko ajan oli ihan jäätävän kylmää, tuulista ja -22 astetta pakkasta! Toisena päivänä teimme kaksi lumikenkävaellusta, yksi mukaili pientä jokea ja toinen johti suuren vuoren huipulle. Sormet olivat aivan jäässä ja varpaita paleli. Mutta olipas silti huikeaa! Tosin lumikengillä vuoren huipulle kiipeäminen oli todella haastavaa ja kömpelöä ja loppua kohden rupesi tosissaan menemään hankalaksi ja haasteelliseksi ja suorastaan pelotti. Selvisimme ehjin nahoin, mutta nyt jälkikäteen mietittynä meidän ei olisi pitänyt mennä niin korkealle, polku oli kokonaan jäisen lumimassan alla ja kivet liikkuivat milloin mistäkin kohtaan. Mutta tulipahan kiivettyä vuorelle, se on ollut minun yksi "bucket list" juttu täällä!

Healysta matka jatkui Fairbanksiin, ja tämä oli minulle sitten jo kolmas Fairbanskin reissu! Enpä olisi ikipäivänä uskonut. Siellä meillä taas tuli aikataulut vastaan ja emme oikeastaan ehtineet tehdä mitään muuta Fairbanskissä kuin käydä Chena Hot Springseillä, sielläkin olen nyt käynyt kolme kertaa. Automatka yhteen suuntaan on 1.5 tuntia Fairbanksista, lähteet ovat aivan keskellä ei mitään. Ne kuumat lähteet ovat kyllä ihmeelliset. Aluksi kun sinne menee niin tuntuu että juuri ja juuri puoli tuntia pystyy olemaan lähteessä, mutta sitten sitä huomaa, että aivan tyytyväisesti on kylpenyt kolmatta tuntia, eikä haluaisi lähteä pois. Selvästi vedellä on myös terveysvaikutuksia, iho tuntuu pehmeältä pitkään siellä olon jälkeen. Minulla ei ole yhtään kuvia Fairbanksistä, valitettavasti. Sieltä sitten starttasimme yhden yön jälkeen Valdeziin, matkan viimeiseen etappiin, jonne ajomatka oli rapsakas 8-9 tuntia!

Jaaaaaa kuvia:

 Tosi hyvä ravintola Talkeetnassa, Roadhouse.

 Siellä on käynyt julkkiksetkin syömässä vähän pannukakkuja.

 Kyllä kelpasi paleltua noissa maisemissa. Naamakin saattoi vähän palaa, vaikka olikin aurinkorasvaa.

 Kun smoothie jäätyy, se indikoi kylmästä ilmasta.

Tällaisten kivenmurikoiden yli piti kompuroida kun vuorelle kiivettiin....

 Mutta korkealta näkee kauas.

 Tuota pikku jokea seurattiin sillä vähän helpommalla etapilla. Sielläkin tuli stoppi vastaan, kun eteen ilmaantui jäinen osio, josta emme pääseet yli eikä ympäri. Piti siis palata takaisin samaa reittiä, mikä oli vähän mälsää.

 Tuossa ollaan jo matkalla takaisinpäin Denalin keskeltä ja luntakaan ei ollut niin paljon. Kuvassa näkyy myös junarata, joka on kyllä varmasti todella scenic.

 Kohti Fairbanksia! Tottakai Alaskan lifeline, öljyputki oli aika ajoin näkyvissä.

Ja cariboutakin tuli vastaan. Ne ovat vähän niinkuin poroja, ellei juurikin poroja, mutta niiden nimi on caribou, ei reindeer. Ovat vähän ehkä isompia kuin suomalaiset porot. 

NIIN JA HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!